Työnantajien työmarkkinajärjestelmää murentavilla päätöksillä saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset niin palkansaajille kuin yhteiskunnalle.
Työnantajien ja työntekijöiden tiiviin yhteistyön suomalaisilla työmarkkinoilla nähdään usein alkaneen talvisodan keskellä vuonna 1940. Tammikuun kihlauksen sisältö oli niukka, mutta olennaisena osana työnantajat tunnustivat ammattiyhdistysliikkeen neuvottelukumppanikseen ensimmäistä kertaa. Pitkien kihlojen aikana on rakkaudessa ollut ryppyjä, mutta yhteiseen neuvottelupöytään on tähän asti aina palattu.
Kun työmarkkinajärjestelmä perustuu sopimiseen ja keskinäiseen luottamukseen, mahdollistaa se samalla radikaalien yksipuolisten muutosten tekemisen.
Suomessa työmarkkinajärjestelmän ytimessä ovat olleet sopimisen kulttuuri, luottamus ja pyrkimys konsensukseen. Yhteistyöllä on rakennettu ja kehitetty suomalaista yhteiskuntaa sekä hyvinvointivaltiota työntekijöiden ja yritysten tarpeista huolehtien. Vakauden ja ennustettavuuden takaamiseksi työmarkkinat on pidetty tempoilevan poliittisen päätöksenteon ulkopuolella. Toisaalta, kun työmarkkinajärjestelmä perustuu sopimiseen ja keskinäiseen luottamukseen, mahdollistaa se samalla radikaalien yksipuolisten muutosten tekemisen. Päätökset, joilla tähdätään työehtosopimisen rakenteiden muuttamiseen, ovat vaatineet ainoastaan työnantajajärjestöjen sääntömuutoksia.
Viime syksyn ja tämän kevään suuret uutiset työmarkkinoilla ovat olleet Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden päätökset irtaantua valtakunnallisesta työehtosopimisesta. Jatkossa työnantajajärjestöt eivät enää tunnusta itseään neuvottelukumppaneiksi työehdoista sovittaessa. Irtaantumisten taustalla on nähtävissä pitempi ja johdonmukaiselta vaikuttava prosessi sopimisen rakenteiden muuttamiseksi kohti paikallis- ja yksilötasoa.
Viimeiseksi tulopoliittisesti kokonaisratkaisuksi Suomessa jäi vuoden 2005 tupo. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) linjasi vuonna 2007, ettei se tee enää keskitettyjä sopimuksia, mutta niitä syntyi vielä tämän jälkeen kolme kappaletta. Tupoiksi näitä ei tosin enää kutsuttu. Vuonna 2016 EK teki sääntömuutoksen, jonka myötä keskitetty sopiminen päättyi. Tämän jälkeen liittokierroksia ehdittiin käydä vain kaksi, kun Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus jo ryhtyivät viemään sopimista yritystasolle sääntömuutosten saattelemana. Työnantajapuolen seuraava askel on luultavasti yrittää siirtää sopiminen yritystasolta yksilötasolle, mistä on jo viitteitä esimerkiksi metsäyhtiö UPM:n toimihenkilöiden kohdalla.
Jos työmarkkinajärjestelmällä on aikaisemmin nähty olevan laajempi vakauden ja yhteiskuntarauhan turvaava rooli, vaikuttavat työnantajien edustajat näkevän tänä päivänä järjestelmän ainoastaan työkaluna omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Työnantajajärjestöt pyrkivät muokkaamaan järjestelmää suuntaan, jonka avulla niiden tavoitteet parhaiten toteutuisivat. Usein toistellut korulauseet yhteisestä kehittämisestä voidaan viimeistään nyt unohtaa.
Nykypäivänä kenties itsestäänselvyyksiltä tuntuvista asioista neuvotellaan jokaisella sopimuskierroksella uudelleen.
Neuvottelujärjestelmän laajemmalla hajautumisella olisi vaikutuksensa niin työehtoihin, yleissitovuuteen, kansantaloudelliseen koordinaatioon kuin työriitojen sovitteluunkin. Yksittäisen palkansaajan kohdalla on perusteltua olla huolissaan nykyisillä valtakunnallisilla työehtosopimuksilla saavutetuista eduista, kuten vanhempainvapaan palkasta, lomarahasta, vuorolisistä sekä muista seikoista, joita työlainsäädäntö ei määritä. Näistä nykypäivänä kenties itsestäänselvyyksiltä tuntuvista asioista neuvotellaan jokaisella sopimuskierroksella uudelleen. Myös kolmikantainen lainsäädäntövalmistelu ja eläkejärjestelmän kehittäminen herättävät kysymyksiä, jos muu yhteistyö työmarkkinajärjestöjen välillä hiipuu. Tällöin työmarkkina-asiat saattavat päätyä poliittisen kilpalaulannan kohteeksi ja vaalilupausten kärjiksi. Tästä on kokemusta esimerkiksi vuoden 2007 eduskuntavaaleista.
Suomelle kaikkein haitallisinta pitkällä aikavälillä saattaa lopulta olla sopimisen, yhteistyön ja luottamuksen hiipuminen työmarkkinoilla. Kuinka pitkien kulkuyhteyksien päässä sijaitseva hajanainen ja riitelevä Suomi voi pärjätä kansainvälisillä markkinoilla? Puolin ja toisin olisi vuosien saatossa varmasti ollut parannettavaa, mutta pienen maan ratkaisu haasteisiin ei voi olla yhteistyön alasajo ja yksipuoliset päätökset. Työnantajilla on vielä mahdollisuus nähdä iso kuva ja pohtia kannattaako lähteä hajaannuksen tielle. Suomi voi menestyä ja olla kokoaan suurempi vain yhtä köyttä vetämällä.
Kirjoittaja
Pauli Unkuri
Teollisuuden palkansaajat TP ry:n korkeakouluharjoittelija, Valtiotieteiden kandidaatti