Hyppää sisältöön

Tutkimus: Ulkomaalaiset opiskelijat viihtyvät Suomessa hyvin, silti lähes puolet aikoo muuttaa opintojen jälkeen pois

Suomella on sekä opittavaa että syytä tyytyväisyyteen siinä, miten kansainväliset osaajat tänne asettuvat. Suurin osa ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista on kotiutunut Suomeen erittäin tai jokseenkin hyvin (86 %) ja heidän kotiutumisensa on ollut nopeaa. Toisaalta huomattava osa heistä (47 %) ja muistakin ulkomaalaisista osaajista (39 %) suunnittelee poismuuttoa.

Tutkimus kertoo, että enemmistö kansainvälisistä osaajista kotiutuu Suomeen nopeasti: on töitä, ystäviä ja verkostoja. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia. Paluumuuttanut suomalainen sairaanhoitaja, intialainen insinööri, täällä opiskellut ranskalainen luonnontieteilijä tai puolisonsa perässä muuttanut brittihumanisti voivat kohdata Suomessa yllättävän samankaltaisia vaikeuksia.

Taustastaan riippumatta monet Suomessa asuvat kansainväliset osaajat törmäävät siihen, että työnantajat eivät arvosta ulkomailla hankittua osaamista, verkostoihin on vaikea päästä ja perheenjäsenten sopeutumisvaikeudet haittaavat kotiutumista.

Tiedot selviävät E2 Tutkimuksen toteuttamasta Kansainvälisten osaajien Suomi -hankkeen loppuraportista. Mittavat aineistot keränneessä tutkimushankkeessa tehtiin kyselyt viidelle kansainväliselle osaajaryhmälle: (1) ulkosuomalaisille, (2) paluumuuttajille, (3) Suomessa asuville, töitä tekeville tai hakeville ulkomaalaisille, (4) kumppanin vuoksi Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille ja (5) korkeakoulututkintoa Suomessa suorittaville ulkomaalaisille. Kyselyissä oli yhteensä 2 500 vastaajaa. Lisäksi haastateltiin lähes sataa kansainvälistä osaajaa, ja hankkeen työpajoihin osallistui noin sata sidosryhmien edustajaa ja kansainvälistä osaajaa. Teollisuuden palkansaajat oli mukana hankkeen toteuttaneessa konsortiossa.

Opiskelijat voittopuolisesti tyytyväisiä, työelämäyhteyksiin kaivataan vahvistusta

Suurin osa kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista on kotiutunut Suomeen erittäin tai jokseenkin hyvin (86 %) ja heidän kotiutumisensa on ollut nopeaa. Opiskelijat arvostavat Suomessa koulutuksen korkeaa laatua, elintasoa ja luonnonläheisyyttä. Peräti 87 prosenttia on tyytyväisiä opintoihinsa.

Hyvistä kokemuksista huolimatta vajaa puolet (47 %) pitää muuttoa Suomesta opintojen jälkeen erittäin tai jokseenkin todennäköisenä. Lähes sama osuus (43 %) pitää Suomeen jäämistä todennäköisenä.

Noin kolmannes (32 %) arvioi mahdollisuutensa edetä uralla Suomessa heikoksi. Yhtä moni kaipaa tukea kielen oppimiseen, työnhakukoulutusta ja tilaisuuksia verkostoitua suomalaisten yritysten kanssa.

Kansainvälinen maisteriohjelma kestää kaksi vuotta. Se on lyhyt aika luoda verkostot suomalaiseen yhteiskuntaan ja oppia ymmärtämään suomalaista työelämää. Harjoittelun tai lopputyön tekeminen yritykseen moninkertaistaa opiskelijan mahdollisuudet päästä oman alansa töihin valmistumisen jälkeen. Ongelma kuitenkin on, että vain hyvin harva kansainvälinen opiskelija saa tämän mahdollisuuden. Vähintään alkuun on päästävä, jotta polku suomalaiseen yhteiskuntaan aukeaa, sanoo asiantuntija Mikko Särelä Tekniikan akateemisista.

Työpaikoille lisää joustavuutta kielitaitovaatimuksiin

Monet kansainväliset osaajat toivovat, että suomalainen työelämä olisi kielitaitovaatimuksiltaan nykyistä joustavampi. Heidän mielestään työnantajat voisivat miettiä tarkemmin, onko sujuva suomen tai ruotsin kielen taito aina välttämätöntä. Tätä kannattaisi miettiä sekä rekrytointien yhteydessä että työpaikkojen arjessa.

Kansainväliset osaajat pitävät tärkeänä paikallisen kielen oppimista, mutta oppimista ei ole tehty helpoksi. Ulkomaalaisten opiskelijoiden mielestä suomen kielen opintoja pitäisi integroida paremmin osaksi opintoja. Työssä käyvät toivovat enemmän mahdollisuuksia opetella kieltä työajalla.

Meille pitäisi olla kunniatehtävä, että tänne tulijat kotiutuvat Suomeen mahdollisimman hyvin. Samalla meidän on ymmärrettävä se, että esimerkiksi kaikissa töissä ei tarvitse osata täydellistä suomen tai ruotsin kieltä, toteaa Teollisuuden palkansaajien hallituksen puheenjohtaja Jari Jokinen.

Lue lisää: kvosaajiensuomi.com

* * * * *

Tietoa tutkimuksesta

Kansainvälisten osaajien Suomi -tutkimushankkeen on rahoittanut Elinkeinoelämän keskusliitto, Teknologiateollisuus, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Keva, Tekniikan akateemiset, Teollisuuden palkansaajat, ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Business Finland, sekä Helsingin, Espoon, Tampereen ja Oulun kaupungit.

Tutkimushankkeen on toteuttanut (10/2021–3/2023) yleishyödyllinen tutkimuslaitos E2 Tutkimus. E2 Tutkimus on monitieteinen tutkimuslaitos, joka palvelee tiedolla kuntia, ministeriöitä, yrityksiä, järjestöjä, säätiöitä, poliittista päätöksentekoa ja mediaa.

Tutkimuksessa on vastattu seuraaviin kysymyksiin: Miten Suomesta voi tulla osaajia kutsuva, sitouttava ja vetovoimainen maa, jonne ulkosuomalaisen on mutkatonta palata tai ulkomaalaisen tulla töihin? Miten Suomen rakentamiseen voisi osallistua myös maamme ulkopuolelta?

Kotisivu: kvosaajiensuomi.com
Sosiaalinen media: Twitter (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), Facebook (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja LinkedIn (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Lisätietoja hankkeesta:
VTT, dosentti Mari K. Niemi
Johtaja, E2 Tutkimus
mari.k.niemi@e2.fi

Lisätietoja tutkimustuloksista:
VTT, dosentti Ville Pitkänen
Tutkimuspäällikkö, E2 Tutkimus
ville.pitkanen@e2.fi

VTT, Matti Välimäki
Vanhempi tutkija, E2 Tutkimus
matti.valimaki@e2.fi
+358 50 5430 191


Jaa somessa:

Sinua voisi kiinnostaa

Kaikki ajankohtaiset