Hyppää sisältöön

Teollisuuden palkansaajien hallitus vaatii UPM:ltä Suomen ja yrityksen kansainvälisten sitoumusten täysimääräistä noudattamista toiminnassaan.

 

UPM loukkaa työelämän perusoikeuksia kieltäytymällä neuvottelemasta työehtosopimuksia kaikkien henkilöstöryhmien kanssa.

Suomalaisen työelämän säätely perustuu työlainsäädännön rinnalle neuvoteltavien työehtosopimusten työehtoihin. Työehtosopimusneuvottelujen kautta on Suomeen syntynyt mm. lomarahakäytäntö sekä viisipäiväinen työviikko.

UPM ilmoitti 8.2.2021 pidetyssä infotilaisuudessa henkilöstölleen, ettei se enää neuvottele toimihenkilöiden työehdoista kollektiivisesti. Neuvottelemisen sijaan työnantaja haluaa jatkossa päättää ja ilmoittaa työehdoista yksipuolisesti.

UPM oli aiemmin antanut ymmärtää, että sen tarkoituksena on jatkossa sopia työehdoista yrityskohtaisesti kaikkien henkilöstöryhmien kanssa, ja rakentaa yhdessä uutta neuvottelukulttuuria, jossa työehtoihin vaikutettaisiin siellä, missä työ tehdään. UPM:n ilmoitus olla neuvottelematta luottamusmiesten tai muiden henkilöstön edustajien kanssa toimihenkilöiden työehdoista tarkoittaa, että yrityksellä ei ole kiinnostusta sopia paikallisesti. Neuvotteluiden sivuuttamisella UPM:n ilmeisenä tavoitteena on lisätä työnantajan määräysvaltaa, heikentää työehtoja ja pyrkiä päättämään suomalainen sopimuskulttuuri työpaikoilla. 

Jatkona aiemmille päätöksille, UPM irtisanoi 15.4.2021 Kaukaan tehtaan toimihenkilöiden luottamusmiehen, vaikka työsopimuslaki takaa luottamusmiehelle irtisanomissuojan. Kaukaan luottamusmies oli yhtiön EWC edustaja ja myös siten tehostetun työsuhdeturvan piirissä.

UPM rikkoo toiminnallaan Suomessa myös kansainvälisiä sitoumuksia

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskevan julistuksen mukaan yritysten tulee vaalia yhdistymisvapautta sekä kollektiivisen neuvotteluoikeuden tehokasta tunnustamista. Oikeus neuvotella työehtosopimuksia liittyy oikeuteen järjestäytyä, mikä on taattu ILO:n yleissopimuksella. Suomen valtio on ratifioinut sopimuksen.

Oikeus työehtosopimusneuvotteluihin kuuluu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaaman yhdistymisvapauden piiriin. Järjestäytymisvapaus sekä kollektiivinen neuvotteluoikeus on lisäksi suojattu Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa. Nämä kaikki sitoumukset koskevat luonnollisesti myös UPM:ää. UPM on YK:n nimeämänä Global Compact Lead- jäsenenä lisäksi sitoutunut tukemaan ja toteuttamaan omassa vaikutuspiirissään työelämän perusperiaatteita. 

Vaadimme UPM:ltä Suomen ja yrityksen kansainvälisten sitoumusten täysimääräistä noudattamista toiminnassaan.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Juri Aaltonen, 040 553 8536, juri.aaltonen@erto.fi


Jaa somessa:

Sinua voisi kiinnostaa

Kaikki ajankohtaiset