Tällä viikolla TP keskittyy eri sukupolviin työelämässä, painopiste on erityisesti nuorissa. Viikon avaa Pauli Unkurin k...

Tällä viikolla TP keskittyy eri sukupolviin työelämässä, painopiste on erityisesti nuorissa. Viikon avaa Pauli Unkurin kirjoitus työttömyysturvaan esitetyistä porrastuksista, joiden leikkausvaikutukset kohdistuisivat etenkin nuoriin työntekijöihin: "Porrastusmallin suurimpia kärsijöitä olisivat työuransa alussa olevat nuoret sekä määräaikaisissa työsuhteissa olevat henkilöt. Moneen nuoreen osuu jo tälläkin hetkellä sadan päivän leikkuri työttömyysturvassa, mikäli työhistoriaa... on alle kolme vuotta." toteaa Unkuri blogissaan ja jatkaa: "Nuorilta on leikattu viime vuosina kovalla kädellä. Sipilän hallituksen koulutusleikkauksien myötä esimerkiksi ammatillisen koulutuksen menovähennykset olivat vuosina 2016–2019 247 miljoonaa euroa. Yhteensä koulutuksesta leikattiin yli 690 miljoonaa euroa. Myös koronapandemian vaikutukset ovat kohdistuneet rankasti nuoriin. Viime vuoden nuorisobarometrin mukaan nuorten tyytyväisyys elämäänsä on mittaushistorian alhaisin. Pääkaupunkiseudulla nuorten työttömyys oli vuoden 2020 syyskuussa kasvanut 106 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna."

Facebook kommentointi