Merja Jutila Roon on nimitetty TP:n pääsihteeriksi
Valtiotieteen tohtori Merja Jutila Roon, 43, on nimitetty Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi pääsihteeriksi
Merja Jutila Roon, PhD on nimitetty TP:n uudeksi pääsihteeriksi 1.7.2019 alkaen. Jutila Roon seuraa TP:n pääsihteerinä pääministeri Antti Rinteen poliittiseksi erityisavustajaksi siirtynyttä Matti Hirvolaa.
Jutila Roon aloitti TP:n tutkimus- ja viestintävastaavana tammikuussa 2019 ja on vastannut TP:n toiminnasta kevään ajan pääsihteeri Hirvolan työvapaan aikana. Aikaisemmin Jutila Roon on työskennellyt tutkimus- ja hallintotehtävissä useissa eri organisaatioissa muun muassa apulaisjohtajana EU-tutkimuskeskuksessa New Yorkin kaupungin yliopistolla ja tutkijana ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiössä.
TP on painottanut toiminnassaan tutkimus- ja julkaisutuotantoa talvesta 2018-2019 lähtien. TP:n julkaisusarja Edistys visioi tulevaisuutta, tuottaa uusia näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja esittää konkreettisia ratkaisuehdotuksia poliittisen päätöksenteon tueksi erityisesti teknologiseen kehitykseen, teollisuuteen ja osaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Jutila Roon jatkaa Edistys-sarjan kehittämistä sekä sen vaikuttavuuden ja näkyvyyden kasvattamista.
- Haluan kiittää Mattia, joka on tehnyt todella hyvää työtä TP:n toiminnan terävöittämiseksi aivan uudelle tasolle, ja olen iloinen siitä, että laatu tulee säilymään tekemisessä, kun Merja ottaa vetovastuun, sanoo TP:n hallituksen puheenjohtaja Petri Vanhala.
Teollisuuden palkansaajat TP ry on jäsenliittojensa yhteistyö- ja vaikuttamisjärjestö. TP:ssä on 14 ammattiliittoa kaikista kolmesta palkansaajien keskusjärjestöstä. TP:n liittojen edustamilla aloilla työskentelee noin 400 000 palkansaajaa.
Edistys-sarjan julkaisut ovat luettavissa www.tpry.fi/edistys – sivuilla.
Lisätietoja:
Merja Jutila Roon 050 325 4427, merja.jutila-roon@tpry.fi.
Facebook kommentointi