Neste konsernin työntekijät ovat tehneet päätöksen poliittisesta mielenilmauksesta, joka kohdistuu Juha Sipilän hallituksen omistajapolitiikkaan. Polttoaineiden jakelu keskeytetään 26.6. klo 07.00 alkaen. Jakelua jatketaan 2.7. klo 19.00.
Mielenilmaus on protesti Sipilän hallituksen toteuttamalle omistajaohjauslain muutoksille, jotka mahdollistavat valtion omistamisen laskemisen Neste Oyj:ssä 33,4 prosenttiin. Valtio omistaa vielä tällä hetkellä yhtiöstä 50,1 prosenttia. Eduskunta on hyväksynyt hallituksen lisätalousarvioesityksen, joka mahdollistaa osakkeiden myynnin.
Uudet omistajaohjauslinjaukset ovat tarkoittaneet Valtion Kehitysyhtiö Vake Oy:n perustamista. Vake toimii budjettitalouden ulkopuolella ja valtioneuvoston päätösvallan alaisuudessa. Toistaiseksi Vakeen on päätetty siirtää osakkeita 2,4 miljardin euron arvosta. Tällä hetkellä yhtiössä ei ole nimitettyä toimitusjohtajaa, hallitusta eikä selkeää visiota siitä, mihin osakkeiden myyntitulot käytetään.
Omistusten siirto Vakeen avaa mahdollisuuden ulkopuoliselle taholle hankkia yhtiön osake-enemmistön ja vaarantaa yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen. Nesteen henkilöstössä kasvaa huoli siitä, että Vaken perustaminen on vain välivaihe valtion omistuksen myynnissä, siis yksityistämisessä. Valtion vaikuttamismahdollisuuksien kaventuessa yritysten pilkkomisen, osaamisen menetysten ja työpaikkojen vaarantumisen riski kasvaa, samalla vaarantuu koko alan laaja kotimainen osaamisklusteri.
Neste Oyj:tä on kehitetty pitkäjänteisesti ja siitä sen takia Neste Oyj on omalla toimialallaan ja verrattuna mihin tahansa suomalaiseen suuryritykseen menestynyt erittäin hyvin. Tase on jo pantu töihin, Neste Oyj:ssä sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja on yli 20 prosenttia. Neste investoi esikuvallisesti myös taakse jäävinä lamavuosina. Ulkomaisiin kilpailijoihinsa verrattuna Neste on onnistunut hankkimaan etulyöntiaseman uusiutuvien polttoaineiden jalostamisessa maailman mitassa pienestä koostaan huolimatta. Maailmalla on lukuisia erimerkkejä siitä, miten lyhytnäköinen voiton tavoittelu on pilannut monta yritystä, joiden menestys perustuu pitkäjänteiseen työhön.
Nesteen menestys perustuu osaamiseen, harkittuun strategiaan, pitkäjänteisiin investointeihin ja vakaaseen omistajapohjaan. Näihin tekijöihin ei ole mitään syytä puuttua. On tärkeää, että Nesteen hyvään vauhtiin päässyttä tuloskehitystä ei nyt pilata.
Valtion osakkeistaan saama osinkotuotto oli vuoden 2016 osalta noin 900 miljoonaa euroa, josta Nesteen osuus yli 300 miljoonaa euroa. Valtion omistusten myynti pienentää pysyvästi osinkotuloa.
Sipilän hallituksella on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan monenlaisia suunnitelmia biopolttoainetuotantoon panostamiseksi. Niiden mielekkyyteen ja kannattavuuteen henkilöstöryhmät eivät ota kantaa. Mutta ajatus, että Neste-omistuksia myymällä tuettaisiin biotuotantoa ei ole mielekästä ja tuskin kannattavaakaan. Neste on maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä edistyksellisiä biotuotteita kehittävä ja valmistava yhtiö ja siten hieno esimerkki siitä, missä nykyaikaisen valtion kannattaa olla mukana.
Nesteen henkilöstöryhmät katsovat, että valtion omistajapolitiikan on tuettava kansantalouden kasvua ja työllisyyttä, parannettava teollisuuden viennin edellytyksiä sekä turvattava huoltovarmuus. Valtion omistamissa yhtiöissä olevaa osaamista ja innovaatioita ei pidä myydä sijoittajille lyhytnäköisen voitontavoittelun nimissä.
Lisätietoja:
Luottamusmies Timo Nyman, Neste Jacobsin ylemmät toimihenkilöt Porvoo, puh. 050 4587380
Pääluottamusmies Jouni Lappeteläinen, Porvoon jalostamon toimihenkilöt, puh. 050 4582088
Pääluottamusmies Sami Ryynänen, Porvoon jalostamon työntekijät, puh. 050 4582218
Facebook kommentointi