
Hyvin järjestettynä henkilöstön edustus yrityksen hallinnossa hyödyttää sekä yritystä että sen työntekijöitä. Uudistetun YT-lain mukaan työntekijöille pitää järjestää edustus yrityksen hallintoon yrityksissä, joissa on vähintään 150 työntekijää. Työntekijöiden osallistumisella yritystason päätöksiin on havaittu olevan toiminnan kannalta positiivisia vaikutuksia. Hallintoedustajille suunnatussa kyselyssä selvisi, että hallintoedustusjärjestelmän myötä yrityksiin oli syntynyt avoimempi ilmapiiri, ja kommunikaatio oli johdon ja työntekijöiden parissa parantunut. Hallintoedustuksen toteutuksessa ja järjestelmän toimivuudessa on havaittu eroja. Osassa yrityksistä hallintoedustajat ovat saaneet aikaan merkittäviä saavutuksia, osassa heidän roolinsa on koettu tarpeettomaksi. Tyytymättömyyttä esiintyi eniten niissä tapauksissa, joissa hallintoedustus oli toteutettu niin, ettei työntekijöiden edustajilla ollut aitoja vaikuttamismahdollisuuksia yritystason päätöksiin. Lain takaama virallinen rooli työntekijöiden edustajalle, ja sen tarjoama suora keskusteluyhteys johdon kanssa nähtiin parhaana tapana vaikuttaa. Yrityksen toimintaan merkittävimmät vaikutukset hallintoedustusjärjestelmästä koettiin olevan sen vaikutus yrityksen tuottavuuteen ja tulokseen. Näissä päätöksissä työntekijöiden edustajat kokivat voivansa auttaa yritystä. Työmarkkinafakta #4 on osa Teollisuuden palkansaajien työmarkkinafaktojen sarjaa. Sarjassa nostamme esiin yksitellen yhden työelämää tai työmarkkinoita koskevan faktan. Sarjassa esitellyt nostot pohjautuvat työhön ja työmarkkinoihin keskittyvään Edistys-julkaisusarjaamme. Päivän työmarkkinafakta on Edistys-analyysistä 1/2021: ” Työntekijöiden edustus yrityksen päätöksenteossa - tehotonta ja turhaa vai kaikille parempi?” Voit lukea koko analyysin täältä: https://www.tpry.fi/…/tyontekijoiden-edustus-yrityksen-paat…
Facebook kommentointi