Suomen talous on nyt virallisesti kääntynyt nousuun. Talouden ennusteita korjataan ylöspäin ja Tilastokeskuksen keskeiset talouden mittarit näyttävät viimeisen puolen vuoden ajalta selkeää kasvua. Vienti on lähtenyt vetämään, BKT:n odotetaan kasvavan yli ennusteiden, inflaatio on heräämässä ja ennen kaikkea teollisuutemme aallonpohja näyttää olevan toistaiseksi ohitettu.

Myös työllisyystilanne on lähtenyt paranemaan päin. Viimeisimmän työmarkkinaluvut kertovat, että työttömyys on lähtenyt laskuun ja työllisyys nousuun, lukujen ollessa edelleen Tilastokeskuksen mukaan 9,3% ja 68,8%. Suunta on siis oikea, vauhtia tarvittaisiin hiukan lisää. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen heikoissa kantimissa, eikä yhteiskunnassamme tunnu olevan oikein keinoja sen nujertamiseen.

Palkansaajat ja työnantajat solmivat viime vuonna kilpailukykysopimuksen, jonka suurena tavoitteena oli sisäinen devalvaatio, eli rahan sisäisen arvon heikentyminen. Palkansaajille sopimus toi reilun neljän prosentin leikkauksen ostovoimaan sopimuskauden aikana, jota kyllä kompensoitiin veronalennuksilla. Mutta niillä on aina inhimillinen hintansa joko julkisten palveluiden tai sosiaaliturvan leikkauksina.

Leikkausten tarpeellisuutta on perusteltu viennin kustannuskilpailukyvyn parantamisella. Monet tahot, kuten Teollisuuden palkansaajat ovat olleet tästä toista mieltä. Meidän ongelmamme ovat aivan muualla kuin vientiteollisuuden palkkakustannuksissa.

Ruotsi, Saksa ja Tanska

Katsaus esimerkiksi Euroopan komission ylläpitämään Eurostat-tilastopalveluun antaa toisenlaisen käsityksen kuin mikä kuva meidän kotimaisessa keskustelussa on syntynyt. Katsottaessa työvoimakustannusten vertailua eri maiden kesken, jää Suomi tällä hetkellä meidän keskeisten kilpailijamaidemme Ruotsi, Saksa ja Tanska taakse. Edelle menevät myös Hollanti, Ranska sekä Belgia. Kyse onkin enemmän siitä, minkälaisen ajanjakson haluaa vertailuunsa ottaa ja perustella sillä jo alun perinkin päätettyä kantaa.

Faktaa on kuitenkin se, että viimeisimmillä neuvottelukierroksilla Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin neuvoteltiin 2-3 vuotisia sopimuksia, joiden kustannukset ovat 4,8%-6,5%. Suomessa vastaavasti vuosi 2017 menee nollakorotuksilla ja kilpailukykysopimuksessa sovituilla muilla leikkauksilla.

Pörssiyhtiöillä ja omistajilla on mennyt hyvin

Pörssiyhtiöille ja niiden omistajille viimeiset vuodet ovat olleet menestyksen vuosia. Syksyllä 2015 Danske Bankin sijoitusraportti kertoi meille näin: ”Arvioimme Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden ensi keväänä (2016) jakaman osinkopotin kasvavan selvästi tästä vuodesta ja yltävän hyvin lähelle kaikkien aikojen huippuvuotta 2007.” Tahti on tänä keväänä entisestään kiihtynyt, sillä puolet yrityksistä maksoi suuremmat osingot kuin vuotta aiemmin.

Syynä kasvaviin osinkoihin on ollut yritysten investointihaluttomuus, joka puolestaan on johtanut tulevaisuuden ja kehittymisen laiminlyöntiin. Investoimatonta rahaa on jaettu ulos osinkoina ja samaan aikaan henkilöstöltä on edellytetty nollalinjaa tai hyvin minimaalisia palkankorotuksia.

Kun mainitut hiljaiset vuodet ovat jääneet taakse, on tehtyä tulosta jaettava myös heille, jotka tuloksen ovat tehneet. Helppoa tämä ei kuitenkin ole. Jo nyt on alkanut työnantajien ja maan hallituksen kampanjointi ”maltillisten” palkankorotusten puolesta. On helppo ennustaa näiden puheiden vain yleistyvän, kun kuljetaan kohti neuvotteluja. Vuosille 2018-2019 on kuitenkin neuvoteltava selkeät palkankorotukset, sillä niistä vuosista ennustetaan lähitulevaisuuden parhaita. Nyt ei neuvotella enää nollasta.


Kokko Ismo

Ismo Kokko

Ismo Kokko on Teollisuuden palkansaajien pääsihteeri. Hänen tehtävänään on vaikuttaa suomalaisen teollisuuden hyvinvointiin, kasvun ja työpaikkojen luomiseksi. Kokko on koulutukseltaan tradenomi ja kauppatieteen maisteri.

@kokkoismo

Facebook kommentointi